keskiviikko 28. joulukuuta 2011

2 viikkoa vielä

Kahden viikon päästä on lähtö Kaliforniaan. Viime päivät on ollut omalla tavallaan hauskoja. Jos tarkkoja ollaan, niin päivät on vaihtunut viikoiksi ja viikot kuukausiksi, yhä jalat on jumissa. Olin hierojalla ja hän kertoi minulle kuinka suomalaiset pilaavat palautumisen. Jos onnistut saamaan suomalaisen tekemään palauttavan lenkin. Kevyessä pystytään pysymään 40minuuttia, kunnes tajutaan että lenkki loppuu 5minuutin päästä. Aletaan puskea täysillä, koska ei tunneta että oltaisiin treenattu jos ei ole hiki. Koko treeni menee pilalle tuon 5minuutin takia.

Kuullosti liiankin tutulta. Kaiken lisäksi seuraavana päivänä menin palauttelemaan kuntopyörällä. Onneksi tajusin, kun aloitin tuon viimeisen 5minuutin flippauksen. Kaikki meni aivan samaa rataa kuin hieroja oli minulle selittänyt!

Päätin siis lopettaa "palauttavat" kuntoilut ja suuntasin jenkkifudis treeneihin. Yritin nähdä tätä myös BMX:n kannalta hyvänä. Ainakin taklaaminen on samanlaista pumppaamista kuin pumppaaminen.. enempää yhtäläisyyksiä en sitten keksinytkään :) Hauskaa oli!

maanantai 26. joulukuuta 2011

Didaktiikka

Luin kirjan didaktiikasta, eli opetusopista. Se oli todella mielenkiintoinen. Siis oikeasti. Yksi tapa oppia, on oppia vaikeasta helppoon. Tarkoittaen, kun ensiksi opettelee ajamaan yksipyöräisellä, niin kahdella renkaalla ajaminen käy leikiten :)


Näin joulun jälkeen voin julkaista uuden t-paitani, joka on suunniteltu Kalifornian matkaa varten:

lauantai 24. joulukuuta 2011

BMX joulu

Kiireet on takana. Kalifornian treenimatka häämöttää edessä epäselvyyttään. Nyt on aika olla rauhassa perheen kanssa. Nuo kaksi sanaa samassa lauseessa johti siihen, että jouduin kantamaan BMX:än autotalliin. Hyvää joulua kaikille! p.s. kuvan GT speed series pro myynnissä 450euroa




Ensimmäinen osa aivopesua kummitytölle,
joka ilmoitti ettei koskaan aja pyörällä.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Ensimmäinen proto

Kuten hyvin tiedätte, tällä hetkellä ulkona on kylmää, sateista ja pimeää. Itse en ole ainakaan päässyt ajamaan kertaakaan Kööpenhaminen jälkeen. Osasyynä on toki se, että pitää palautua jne.

Vihdoin sain ratkaistua ensimmäinen ongelman mikä minulla on ollut siitä lähtien kun aloitin BMX:än. Tai pitäisi ehkä sanoa siitä asti kun opin ajamaan pyörällä. Kyse on yhä keulimisesta. Tein ensimmäisen proton "keulimiskoneesta". Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen. Keulimisen harjoittelu tuntuu mukavalta tämän häkkyrän avulla. Ja olen jo vähän tajunnut kuinka työ tehdään jaloilla! Vielä kun saisi semmoisen keulimiskoneen missä eturengas liikkuisi eteen ja taakse (mutta pyörä ei kaatuisi sivulle)!






sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Venäjä

Mitään matkaa en ole vielä itse suunnitellut, mutta äiti Venäjä laittaa homman aina vähän suuremmaksi. Saranskissa oleva BMX sisärata:





keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Raporttia

Perjantai yönä Helsingissä huomasin, että passi oli jäänyt matkasta. Finnair ja Norwegian ilmoittivat kotisivuillaan, että ajokortti riittää pohjoismaiden välisillä lennoilla. Me lensimme kuitenkin tällä kertaa Blue1:lla. Varmuudeksi äiti lähetti passini yöbussilla jonkun random-tyypin mukana lentokentälle (homma hoitui infopisteen avustuksella). Kokeilin kuitenkin lennolle menoa ajokortin avuin. Tämä onnistui. Paluumatkalla taas ei tarvinnut näyttää papereita missään vaiheessa.

Kööpenhaminan radan vieressä on hostelli (linkki: Danhostel Amager). Jos ottaa yksityisen huoneen, eikä dormeja, niin pyörät saa tuoda huoneeseen. Muussa tapauksessa ulkona on varasto pyöriä varten. Hostellissa on keittiö, joka on asiakkaiden vapaassa käytössä. Hinta on ihan kohtuullinen hostelliksi, mutta se ei kyllä sisällä muuta kuin yöpymisen. Kaikesta muusta kynytetään lisää. Jos et omista hostelliketjun korttia, niin lompakko tyhjenee hieman, samoin jos otat lakanat tai pyyhkeen hostellilta, jne. Julkisilla pääsee kuitenkin liikkumaan helposti, suosittelen kuitenkin vedettävää pyörälaukkua kun kentältä alkaa roudaamaan pyörää hostellille.

Uusi info oli, että kööpenhaminan radalla treenaaminen maksaa. Hinta on 14e/päivä.

BMX South sisäradan halli on vuokrattu 12 vuodeksi. Halli oli arviolta 5000m2 (minä sanoisin max 4000m2). Kuukausihinta hallivuokralle on huikeat 4000euroa (täytyy varmistaa vielä, että muistan oikein!) Matka Kööpenhaminasta Jutlandiin kesti henkilöautolla 3 tuntia. Ainakin yksi maksullinen silta on matkalla, hinta wikipedian mukaan 31e. BMX South sisäradalla on "yleiset" treenit maanantai ja keksiviikko iltaisin.

Treenit meille veti Casper Bruhn. Lyhykäisyydessään kolme tuntia vierähti: lämmittely, rataan tutustuminen, porttilähtöjä, keulimista (tasaisella ja radalla eri kohtia), vapaata ajoa, loppu verkka.

Matkaseurana oli tällä kertaa Salinin Hannu. Ihan lepposastihan toi hanski ajeli noita ratoja.









tiistai 13. joulukuuta 2011

Vieroitusoireita

Sätkin ihmeellisesti paikoillani, mieli on mitä levottomin. Yritän hengittää syvään, mutta silti happi ei tunnu riittävän. Jalat ja kädet tärisee, tuntuu että sydänkin tärisee. Tiedän tämän tunteen entuudestaan. Takana kolme päivää BMX radalla, edessä saatta olla 4viikkoa ilman rataa. En kyllä usko, että näin pääsee käymään, mutta pelko on suuri.

Köpiksen kokemukset on siis vielä smoothiena päässä, mutta fiilikset on selvät. Kotimatkan naamalla oli semmoinen virne, että itseäkin rupesi jo ketuttamaan. Virne ei kumpua siitä, että kotiin tulo olisi niin mukavaa, vaan siitää, että köpiksen reissu oli taas rajattoman mahtava!

Paluu Tanskaan. Ensimmäinen päivä ja MM-rata. Heti ensimmäinen kerta kun yritin keulimista niin se vaan meni, pehmeästi aina seuraavan kummun yli. Tämä oli se reissun valopiste. Se homma on tulossa. Tuon ensimmäisen kerran lisäksi keuliminen taisi onnistua kaksi kertaa. Muistan kuitenkin sen tunteen kuinka takarengas rullaa kevyesti pumppien välin ja eturengas tippuu alastuloon. Himputti miten siistiä.

Toinen maininnan arvoinen asia on BMX South sisärata. Erittäin hieno paikka! Rata oli vuokrattu Kööpenhaminan BMX seuralle. Radan vuokra on 1500 Tanskan kruunua (200e) päivältä. Tämä sisältää kolme tuntia aikaa radalla, sekä valmentajan. Me pääsimme Kööpenhaminasta Jutlandiin kimppakyydillä. Yleisestikin Kööpenhaminan radalla vastaanotto on ollut erittäin ystävällinen.

Huomiseksi kokoan jotain faktoja pöytään. Koko yö aikaa muistella, kun ei tällä sykkeellä unten maille päästä :)

perjantai 9. joulukuuta 2011

Köpis

Tässä pätkä viime köpiksen reissulta. Tällä matkalla aijon handlaa kaiken paremmin :)

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Kuin ammattilaisen elämää

Yllättävän paljon aikaa BMX:ään saa laitettua, vaikka ei treenaisi laisinkaan. Pari päivää totaalilepoa alla, silti päivät buukattu aivan täyteen. On treenimatkan suunnittelua, sponsorisopimuksia ja uusin ajan loppaaja on videoanalyysit. Tämä ilta on mennyt lähes kokonaan yhtä videota pyörittäessä. Yritän ymmärtää kuinka keulimisliikkeeni on sitä mitä on, liian kankea, hidas ja pelokas.

Ettei kukaan saa väärää kuvaa, niin haluan selkeyttää; vaikka BMX vie kaiken ajan, niin vapaaehtoisesti minä siihen käytän kaiken aikani. Jos vapaa aikaa jää, niin keksin muuta hyödyllistä, BMX tekemistä. Luin muunmuassa hienon kirjan BMX:stä. Vuonna 2005 painettu kirja esitteli BMX-racingin seuraavilla kuvilla:



sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Rata töitä

Videokaappaus bmxsouth -sisäradan valmistuksesta. Hieno rata ja hyvä esimerkki radan valmistus hommista. 

perjantai 2. joulukuuta 2011

Taas Kööpenhaminaan

BMX ottaa yliotteen koko elämästä. Varasin äsken matkat Kööpenhaminaan 10.-12.12. Paljon aikaa shoppailulle ei tule jäämään, koska lauantaina treenataan köpiksessä. Sunnuntaina alla jytisee BMXSOUTH sisärata Jutlandissa. Ja Maanantaina treenataan vielä Kööpenhaminassa, ellei sitten innostuta kokeilemaan Roskilden rataa. Miten vaan, niin reissusta tulee varmasti mahtava!