keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Promoamista


Koulujen valloitus jatkuu! Tänään oli ihan mahtava päivä. Vierailin pohjanlammen ala-asteella kertomassa BMX-racingistä. Oppilaat olivat aidosti kiinnostuneita. Mukana oli RedLine pyörä, Fox ajopaita, kuvia ja video. Melkein heti pikkuinen poika nosti käden pystyyn ja kysyi silmät selällään saanko mä sun nimmarin :) Totta kai saat, vastasin.

Käytimme tähän kuvaamataidon tunnin. Minun puhumisen jälkeen oppilaat saivat itse suunnitella unelmien liikuntapaikan. Tottakai noin puolet piirsi BMX-radan :) Kun vähän valmistautuu niin kertominen sujuu aivan mutkitta. Kaikki voisi käydä lähikouluun kertomassa lajista!!



maanantai 24. syyskuuta 2012

Portti

Wuhuu! Haisen pahalle, joten kirjoitan nopeasti :) Olin siis just äsken pelaamassa kiekkoa, joten siitä dunkkis..

Sain valmiiksi Suomen ensimmäisen automaatio bmx portin. Noh, onhan kivikossa portti, mutta se ei ole käytössä vielä. Ja oli miullakin portti ennen kivikkoa, mutta se ei ollut käytössä vielä. Eli tässä se on. Itse rakennettu. Hintaa karkeasti laskettuna tuli 360euroa. Ja toimii kuin unelma.. noh, ihmisten unelmat nyt aina erilaisia..


Kuten videosta huomaatte, portti ei puhu ollenkaan. Koska tämä on halppis portti. Nopeampi piipitys korvaa puheen ja sen jälkeen portti voi aueta milloin vain. Puhuvan portin automatiikka olisi maksanut noin 1000e enemmän!

Portin rakennus:
1. Piirustukset :) ja hitsaus, esiteltiin aikaisemmin.
2. Portin mekaniikka on hyvin yksinkertainen. Laite, eli aivot on tilattu Englannista. Sen voi liittää joko paineilma kompressoriin, tai magneettiin. Itse laitoin magneettiin, koska:

- Se oli tosi paljon halvempaa
- Näin porttia voi käyttää ilman sähköä, akun avulla, eli missä vaan.
- Sen tekeminen oli paljon helpompaa
- En usko että eroa oikeastaan on (yhden miehen portti, on niin kevyt, että jousi jaksaa vetää sen alas)

Portin alaosa ylösalaisin; näkyy jousi, magneetti ja vastakappale
Akku ja mekaniikka (joka on valojen sisällä)
Magneetti piti saada kiinni porttiin (ruuveilla) ja sitten aivot liitettyä magneettiin (kaksi johtoa liitettyä. Molemmissa päissä oli +/- merkit eli ei voinut olla onnistumatta).

Päivän nuorin kuski :)
Näiden lisäksi muutama Strider uutinen. Homma näyttää hyvältä. Olin viikonloppuna pitämässä yksinkertaista Strider rataa Jyväskylän keskustassa. Huonosta kelistä huolimatta kiinnostuneita oli paljon! Käykää tsekkaamassa Strider Suomi sivut facebookista! Ja toki tykkäämässä hommasta. Näillä pyörillä saa hyvän jatkumon racingille Suomessa! Striderit rokkaa!

torstai 20. syyskuuta 2012

Välipäiviä

Kausi loppui ja uusi alkoi. Mutta tärkeintä on se, että kauden loppumisen myötä loppui kiire. Se on mielenkiintoista siinä mielessä, että työt ei ole hävinnyt mihinkään. Ehkä jopa lisääntynyt, mutta kun kausi kesti ja kesti, niin aloin hieman jo muuttumaan menninkäiseksi (joka ei pysty näkemään päivänsäteitä). Nyt on kuitenkin taas homma hanskassa.

Treenauksen osalta homman nimi on PK-lenkkiä ja hierontaa. Niistä ei siis paljon saa tarinaa :) Mutta tänään ja eilen olen hoitanut tulevan kauden asioita. Sponsseja, uusia nettisivuja ja vähän valmennus kuvioitakin on suunnitteilla. Nettisivujen tekeminen on yllättävän työlästä! Tulevan kauden flyeri on kuitenkin pitkälti saatu kasaan. Tässä teille katsastus tulevaan: p.s. siellä on muutama virhe joita en nyt jaksa fiksaa :)





maanantai 17. syyskuuta 2012

Turku

Vihdoin alan olemaan selvinnyt Turun racing viikonlopusta. Pieni katsaus kisoihin on paikallaan.

Torstain pohdinta kisoihin ilmoittautumisesta päättyi kutakuinkin 24.00. En siis ilmoittautunut kisaamaan ja vihdoin kun olin saanut mietintä ajan umpeen, niin olin melko helpottunut. Hyvä kisailu Katjoja vastaan oli jäämässä väliin.

Turkuun täräytin perjantaina. Illalla sai jo muutamalle selitellä, että kun kunto ei kestä niin silloin ei voi kisata. Lauantaina järjestelin hyvillä mielin Strider toimintaa ja en edes vilkaissut treenejä, koska se olisi ollut liian kova paikka..

Kohta joku junnu kysyy minulta, että kuka lähti ambulanssilla. Ei kai kukaan, en minä ole nähnyt, vastaan. Pian selviää, että kyseessä on alamäkikuski Katja Lähteinen. Lämmittelyssä törmäyksen seurauksena häneltä on mennyt solisluu poikki. Olen erittäin pahoillani hänen puolestaan, mutta samalla naisten portti ammottaa tyhjyyttään.

Loppu peleistä kamat niskaan ja radalle. Ensimmäinen päivä meni lämmittelyyn, toinen päivä sitten ajettiin, kunnes 1,5 erän jälkeen loppuu kunto ja sitten ei voi ole mitään enää tehtävissä.

Hauskaahan se oli, sen ei ole kieltäminen. Ja jälleen kisajärjestelyt toimivat sujuvasti. Kiitos kajahtaa Turkuun!

Miun kausi oli nyt tässä, mutta sitä asiaa käsitellään enempi tulevalla viikolla :)















torstai 13. syyskuuta 2012

Kisaisko?

Kun PM-kisojen jälkeen tulin Suomeen, olin aivan valmis pistämään kauden pakettiin. Tampereen kisat lähestyi ja vähän vihjailin valmentajalle, että nyt alkaa riittämään. Ei jaksa enää. Tuntui, jotenkin leijalta olla osallistumatta kisoihin Suomessa, joten kisasin. Samat fiilikset Lahden kisan suhteen. Jalat on ollut MM-kisoista asti pökkelöt. Ei palaudu. Ei ole mitään annettavaa.

TOUKOKUUSSA oli miun treenauksen huippukohta, tuntuu kuin silloin olisi lyöty naula kuminauhaan ja siitä eteenpäin kaikkeen joutuu venymään. Kuminauha voi napsahtaa poikki minä hetkenä hyvänsä. Vielä yksi kisa viikonloppu. Ai niin, sitten kahden viikon päästä Lahti Cup.. Kai nämä pystyy? En tiedä pystyykö. Eilinen hieroja auttoi vähän. Tänään uudestaan.

Tällä viikolla on kyllä ollut hauskoja BMX-juttuja: Tiistaina oli Helsingin radan ensimmäiset ohjatut treenit. Ne meni kivasti. Jonkin verran uusia kokeilijoita ja sitten vanhoja konkareita tutustumassa isoon BMX rataan.


















Tämän lisäksi kävin yhdelle eppuluokalle pitämässä äidinkielen tunnin. Opetuksen aiheena oli kuuntelu ja kysely. Ja käytännössä kerroin BMX racingistä. Oli kuulemma ensimmäinen kerta kun luokkassa pysyi järjestys koko tunnin ajan. Mulla oli mukana oma pyörä ja kuvia. Ihan mahtava kokemus itselle!!




sunnuntai 9. syyskuuta 2012

(Vesi)sade


"Mul on laukussa hiekkaa vielä kesältä 
Monta päivää on satanut vettä" -Stella

Toissa kesältä jos nyt ihan tarkkoja ollaan, ei ole paljon rantoja näkynyt..Melkoista kamppailua ollut saada itsensä treenaamaan viimeisinä päivinä. Asuntovaunussa, enemmän jäässä kuin kahteen vuoteen yhteensä.. sade ropisee kattoon. Tänään tuli jopa räntää!! Katson radalle; vesi lättäkköjä. Korvien välissä kuuluu natsi koutsi-outsin ääni; "nyt mitataan kuka tulee kehittymään.." EI kun radalle siis..

Tein myös ravikselle pikkuiset merkit manuaalin treenipaikaksi.. Viivat on metrin välein.



perjantai 7. syyskuuta 2012

Hyppyjä

Hypyt on mun uusi kompastuskivi.. manuaali ei nyt mene erityisen hyvin, mutta ei enää ahdista.. nyt ahdistaa hypyt!

Eilen poikien kanssa treeneissä vähän yritin parantaa hyppyjäni. Radalla siitä ei oikein tullut mitään, paras treeni oli bunnyhop ennen töyssyjä, niin että tulee alas töyssyn alastuloon.. muuten radalla ei saanutkaan aikaiseksi mitään.

Treenin jälkeen mentiin raviksen metsässä olevaan pikku hyppyriin ( =hillitön tupla, t. rata-sami). Vähän kiljuntaa.. ja sitten pystyin siihen! Painoa eteenpäin jo ennen hyppyriä taisi olla ratkaisu. Hienoa fiilis. Ihan turha juttu, mutta kerrankin tuntui että siinä oli jotain järkeä!! Jalkasen Jounin koutsauksesta peukut!

Tänään sitten luin bmx-raamatusta muutaman vinkin kun tein FOX:in juttua hypyistä (vinkit näette FOX Head Finlandin facebook sivulta myöhemmin). Illalla treenaaman hyppyjä... ei oikein mene.. no joo, on jo pimeää. Sitten muistan: katse alastuloon, ilmalennon aikana katse siirtyy kauemmas eteenpäin. Mietin.. hulluahan se olisi olla katsomatta hyppyriä. No kokeillaan...

WOU, ihan mahtavaa!! Se toimii. Joka kerta kun katson alastuloon hyppy onnistuu. Hypystä tulee paljon rennompi. Se vaan tapahtuu.. ja katse siirtyy automaattisesti eteenpäin. Kannattaa lukea, kirjoja :)

tiistai 4. syyskuuta 2012

Malta


Vanhaan blogiin (bmxruotsi.blogspot.com) oli tullut viestiä Maltalta:

"Teidän pitäis tulla tänne maltansaarelle.
Pojat täällä ovat rakentaneet oman radan:
http://www.maltabmx.com/MaltaBMX/maltaBMX-video-stickingtoourroots.html"

Tuolta sivulta löytyy myös BMX-blogi. Kannattaa käydä katsomassa. Vähintään nettisivut, jos ei heti maltalle pysty irtoamaan.. Jos joku haluis lomalle niin saatan olla innostunut mukaan.. Anyone?

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

LOMA

Radan rakentajat ovat tiessään. Omat projektit on ainakin jossain määrin ohi. Vielä kerkeää hetken treenailla BMX:ää Suomessa. Miusta tuntuu, että miun loma on alkamassa.

Tein kivikon kolmannelle suoralle pienen hiekkaluiskan niin että kolmannelle suoralle saa vauhtia. Tulkaa kaikki treenaamaan mun kanssa :) :)


Mitäs muuta, sitten käytiin ilmarin kanssa shoppailee. Oli hauskaa :)