Karkausvuosi

Matkan puoliväli ylitetty. Jukkis on lähdössä tänään kotiin. Tasan kuusi viikkoa aikaa jäljellä. En ymmärrä miten aika on mennyt niin nopeasti. Iskee vähän hätä miten kerkeän tehdä kaiken. Ajatus tänne muutosta selkenee päivä päivältä. Se ei kuitenkaan anna lisäpäiviä tälle reissulle.

Missä nyt mennään? Olen kehittynyt paljon, voin jopa itse sanoa, matka on silti vielä pitkä. (En puhu Kalifornian matkasta, vaan kehitys matkasta). Parasta on, etten haluaisikaan matkan vielä loppuvan!

Eilinen oli takapakki päivä. Tarkoitus oli ajaa rennosti ja treenailla tekniikka juttuja. Luulin oppivan täydellisen manuaalin ja mahtavat hypyt, mutta todellisuudessa en saanut tehnee edes samoja juttuja mihin olin aikaisemmin pystynyt. Tänään olisi lepopäivä. Pitäisi kestää vielä yksi yö hautoa noita eilisiä epäonnistumisia. Ihan jännittää nähdä pysynkö pois radalta.

Tässä 8 sekunnin tavoite (tulevaisuuteen) OHO. VIDEO OLI JÄÄNYT POIS SUOMI SIVULTA

Universal Studios

Tulevalle viikolle kalenterissa on kaksi kisaa, joten ohjelmassa on myös kaksi vapaa päivää. Ajattelin ottaa vapaapäivän radan katselusta ja hurautin Hondalla Hollywoodiin.

Universal Stuodios oli minulle jonkinlainen myytti. Olin ollut 12-vuotiaana Orlandon Universal Studiolla, mutta en muista mitään siitä kerrasta. Universal Studios on omanlaisensa huvipuisto. Siellä ei ole niinkään vuoristoratoja, mutta elokuva ajoja riittää. Pääsin tutustumaan oikeisiin lavastekatuihin, joilla on kuvattu mm. King Kong, Täydelliset naiset, Friends.. ihan turha luetella, lukemattomia elokuvia ja tv-ohjelmia.

Tämän lisäksi pääsi mm. katsomaan King Kong 3D leffaa. Ajoimme bussilla tunneliin. Tunnelin molemmilta seiniltä hyökki dinoja.. bussi tärisi menossa mukana.. ja lopuksi King Kongin kuolat lensi sinun naamalle, jolloin oikeastikin lensi vettä naamalle.

Samalla kun selitetään kuinka kaikki on epätodellista, he tekevät sen aina vaan todellisemmaksi. Hieno päivä, mutta miulla on kyllä jo ikävä treenaamaan. Tule jo huominen.

Hei huomenta Suomi

..hyvin pyyhkii, sun tyttös kisas taas ja kolaroi.

Lauantai ja kotiradan iltakisa. Täällä on erilaisia kisasysteemejä. Tänään vuorossa oli kolme motoa ja finaali. Eli lähes samanlainen systeemi kuin Euroopassa, mutta finaaliin päässeiden porttipaikat tulee koneelta. Ei niinkun Euroopassa, että parhaiten motoissa pärjännyt saa valita ensin jne.

Pohdin kovaa kummin aijon ajaa. Täysiä kaikki lähdöt vai pienimmällä mahdollisella työllä finaaliin ja sitten finaalissa kaikki peliin. Päädyin läskimpään ratkaisuun. Kaikki paukut jäljellä finaalissa. Ensimmäisessä mutkassa olin tokana. Wou, siistiä! Käännös ja toinen on kyljessä.. molemmat ollaan mutkan pohjalla solmussa. Se toinen oli pienempi kuin mä teki pahaa nousta ylös ja kerätä kamansa, mutta niin kisoissa tehdään. Nousin ylös ja ajoin maaliin.

Siis mahtava kisa. Miksi? Todellista tunnelmaa kisata rintarinnan. Startin jälkeen olin kolmannen ja neljännen kanssa melko samalla viivalla, mutta poljin joka kerta kun oli mahdollista ja sain vähän kaulaa. Siistiä nähdä kuinka sillä on vaikutusta, vaikka kyseessä onkin vain yksi polkaisu enemmän kuin muut tekee. Hyvää oppia oikeasta kisaamisesta. Ensimmäinen mutka on melko tiukka paikka yleisesti. Enpä ollut tajunnut sitä ennen. Ja lopuksi miun ensimmäinen BMX-palkinto Usasta :)

Palkinto: numerokyltti taivutettuna. Hyvä idea!

Amerikkalaistuminen

Tennissukkien ja indigonsinisten farkkujen luvattu maa; Amerikka. Tämä on juuri sitä mitä elokuvissa nähdään.

Sääntö numero 1: Mihinkään ei kävellä
Tokana iltana motellille päästyäni omistaja kysyi missä jäin bussista pois. Sanoin että noissa liikennevaloissa. Mies oli kauhuissaan; "siitähän on vielä aikamoinen matka tänne". Kyllä matka oli 200metriä.
Toinen esimerkki on asuntotoimiston tyttö, joka odottaa nuppi punaisena autossa, että mies pakkaa lapsen auton ja heittää hänet töihin.. Taas ollaan myöhässä. Matkaa töihin on 300metriä!

Sääntö numero 2: Ruokaa ei tehdä itse
Nolona kerroin Hannulle, että ennenkun he tulivat söin yhden kerran aamupalan McDonaldsissa. Hannu kertoi takaisin käyneensä siellä jo useampana aamuna! Hannu!

Sääntö numero 3: Näillä on kengät oikeasti sisällä!
Voin sanoa, että tekee pahaa kävellä kokolattiamatolla kengät jalassa. En vaan tiedä mitä sitten tapahtuu jos on kurakelit. Aluksi kun pyörin enemmän paikallisten kanssa bongasin itseni kotoa kengät jalassa. Ääk.

Sääntö numero 4: Nämä ei tiedä muusta kun Amerikasta
Minulle kuullostaa toki oudolta, että jos joku ei tiedä rahayksikkö euroja. Mutta kyllähän minäkin tiedän dollarit, tai että Japanissa on jenit. Sitten yleisin on tämä: ainiin teillä on Celciukset, kun meillä on degrees (eli asteet). Arvaukset siitä missä Suomi on, on hauskoja, mutta myös jokseenkin ymmärrettäviä.

Ja viimeisenä, en ymmärrä miksi hinnoissa ei voida ilmoittaa noita veroja valmiiksi. Joku selitys siihen on oltava, mutta en vaan ole keksinyt sitä.

Freestyle BMX

Aamupäivällä, kun aurinko on korkeimmillaan, vedin niskaan racing varusteet ja lähdin hikoilemaan radalle. Racing treenit piti saada pois alta, koska tänään oli Jukkiksen synttärit ja Jukkis vei minut ystävänsä Ben Snowdenin pihalle tutustumaan freestyle ajon maailman huippuihin. Piti siis päästä liikkeelle. Freestyle BMX on ehkä se juttu miksi BMX aikoinaan jäi. Tuntui liian pelottavalta mennä parkkiin. Nyt on aika häätää noi peikot kaapeista.

Pihalle rakennettua parkkia ei tarvitse sanoin kuvailla, kunhan vaan katsotte kuvat. Meno oli siistiä. Oma ajaminen jäi tyynymonttuun hyppäämiseen, mutta sekin jännitti niin pirusti.

Puistocrossi

Koko matka on ollut yhtä tunneryöppyä. Luin tänään erään vanhan viestin kaverilleni: Kukahan voisi leikki mun kanssa pyörillä? Noilla sanoilla palasin 15 vuotta taaksepäin muistelemaan mistä tämä kaikki oikein alkoi. Pyöräily ja pyörien kokoaminen oli pienenä kova juttu. En vieläkään ole päässyt yli siitä, että se "puistocrossi" mikä me lapsena keksittiin onkin tämä suuri olympialaji. Mietin, että miksi tuo puistocrossi sitten aikoinaan jäi. Oliko radat liian pieniä, enkö kehdannut enää leikkiä puistossa ala-asteen poikien kanssa, vai lopettikohan pojat puistossa leikkimisen niin jäin sinne yksin pyöräni kanssa.

Iskää taisi muutaman kerran harmittaa minun "korjaamat" pyörät, mutta kaikki iskät jotka lukee tätä, kaivakaa jostain rojukasasta pyörä josta lapsenne saa rakentaa oman leikkikaverin. Mun pyörä taisi olla pihapiirin siistein. Siinä oli ratapyörän käyrätanko väärinpäin, niin että sarvet osoitti eteenpäin. 

Ja kun satoi vettä mentiin aina ajamaan kadun reunoja, niin että vesi roisku kunnolla. Tämäkin on usein kiellettyä, vaan en ymmärrä miksi.

BMX racingissä tapasi ennen olla luokka, jossa ajettiin sivuvaunullisilla pyörillä. Vihdoin pääsin kokeilemaan tuota. Suomessa on pakko kyllä rakentaa oma sivuvaunupyörä, oli se sen verran siistiä! Apinana, eli sivuvaunussa oleminen oli aivan oma lajinsa. Välillä piti juosta lisää vauhtia, ja toisinaan "pumpata". Erikoisinta oli se kuinka paljon apinan piti ohjata vaunua nojaamalla eri suuntiin. Mahdoton selittää. Kokeilkaa sit kesällä kun mun pyörä on valmis!

Sivuvaunullinen BMX

RedLine Cup

Hei rakkaat kanssamatkustajat. On vähän tupannut olemaan kiirettä. Lauantaina oli nääs kotiradalla kisat. Treenit ja kisavalmistelut on vienyt miut mennessään.

Käykääs kattomassa FOX Head Finlandin facebook sivuilta video kuinka homma sujui :)

Ilmoittakaa, jos "feissibuukittomat" ei saa videota katsottua!

http://www.facebook.com/pages/FOX-Head-Finland/137079376302366

Ajamisen riemua

Istun pyörän satulaan. Vauhti riittää vielä pitkälle, en pysty jarruttamaan kun olen niin puhki. Takana rata. Se on vain n.400metriä pitkä ja silti riittää viemään helvetistä taivaaseen ja toisinaan takaisin. Kipu mitä radalla voi kokea, henkinen ja fyysinen, on karmivaa. Tähän mennessä on menty startista keulan yli, "tiputtu" pöydän reunalta radan pohjalle ja uskon että nuo kivut ei ole vielä mitään siihen verrattuna mitä on edessä.

Nyt ei kuitenkaan ole kyse helvetissä olemisesta, vaan taivaasta. Hitsi vieköön tätä onnistumisen iloa ja yleistä ajamisen riemua. Mietin, että pitää varmaan opetella bunny hop kunnolla, jotta voi riemuita pyörän kanssa täysin sydämmin. Kun onnistun, tuntuu etten saa laitettua sitä riemua mihinkään. Tekisi mieli kirkua ja hyppiä, jopa halata kaikkia, mutta olen saanut jo tarpeeksi oudon maineen sillä että kuljen paljain jaloin, saati sitten kun kävisin halailemaan.

Vihdoin sain myös käyttööni suunnon pyöräily podin. Pod kertoo siis pyöräiltyn matkan, sekä NOPEUDEN. On aivan mahtava nähdä oma nopeus radalla, verrata eri radoilla saatuja nopeuksia ja ennen kaikkea seurata oman nopeuden kehittymistä! Treenin jälkeen lataan kellosta sykkeet ja pyöräily tiedot koneelle ja kaikki tallentuu kalenteriin. Lisäpäivityksiä tiedossa tuloksista. Suosittelen kaikille tutustumista näihin tuotteisiin.

http://www.suunto.com/fi/fi

Suunto cadence (pyöritysnopeus) ja bike podit.

RedLine teamin kuulumisia

Näyttää siltä, ettei RedLine ole pelkästään pyörä jolla ajan. Matkan aikana olen törmännyt uusiin henkilöihin ihan vaan sen takia, että he ajavat RedLine teamissä. Ensimmäinen RedLine Challenge teamin kuski, jonka tapasin oli Logan Ellis. Pikkumies joka voitti Chula Vistassa järjestetyssä kisassa oman luokkansa reilulla erolla.

Seuraavaksi hypättiin sitten pari ikävuotta eteenpäin, kun tapasin Shawn O'gormanin Palm Springsin radalla. Mies oli maalannut pyöränsä sopimaan itselleen, Old School tyyliin. Ja ketkä minut tuntee, tietää että Old School on ykkönen :)

Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä haluan kertoa, että Ruotsin RedLine tyttö Caroline Hindmo on valittu UCI:n leirille. Leiri järjestetään "World Cycling Centerissä" Sveitsissä. Caroline on leirillä 2 kuukautta. Leirin hinta on kova, mutta niin on luokkakin.. Itse en edes tiennyt tuommoisia leirejä olevan. Olen todella innoissani hänen puolestaan! Linkki UCI:n leirisivulle; http://www.uci.ch/templates/UCI/UCI2/layout.asp?MenuId=MTU1MDE&LangId=1

Kearny ja ratapohdintaa

San Diegossa otettiin kokeiluun uusi rata; Kearny Moto Park. Samalla kuin koettujen ratojen lista karttuu, on alkanut muodostua oma mielipide siitä millainen BMX on kivointa. Kaikki BMX on kivaa, mutta radalla saa tehtyä suuren eron.

Kearnyn rataa ei nyt voi täysin arvostella, koska se oli vesisateen jäljiltä pehmeä ja tahmea. Kuitenkin tuli semmoinen fiilis, että radan muodot oli melko pieniä. Pienet muodot tarkoittaa tietenkin enemmän polkemista. Vaikka itse tein tuon havainnon, niin silti huomasin kyseenalaistavani sen. Mutta mietitään vaikka ratapyöräilyä, niin siinä pitää polkea kokoajan, tämä turvin pidän päätelmää oikeana.


Kun taas mennään liian isoihin muotoihin, tarvittaisiin enemmän vauhtia, jotta niistä saisi irti hyötyä tai iloa. Eli isot hypyt pitää olla kauempana toisistaan ja isoihin hyppyihin tarvitaan isompi vauhti, muuten hyppy muuttuu ylämäiksi ja ilo muuttuu suruksi. Heh, tuo taisi olla miun reisien mielipide. Kuitenkin, niinhän se menee. Kun hypyt on kaukana toisistaan, niin hitaampi kuski ei saa sellaista "crossi" fiilistä.

Hienointa olisi siis saada rata jossa on kaikille jotakin. Isot hypyt isoille vauhdeille, mutta erittäin tärkeää myös toimivat linjat pienemmille kuskeille ja aloittelijoille. On aivan erilaista treenata manuaalia jos manutettava matka on metrin kuin esim. 4 metriä. Erityisesti tämä koskee hyppyjen opettelua. Huomattavin ero kuintekin tulee ajofiiliksessä, jos kuvittelen itseäni kokeilemassa racingiä ensimmäistä kertaa Köpiksen radalla vs. täällä, niin kokemus on aivan eri.

Köpiksen rata on kuitenkin sitä millaista maailman huipulla ajetaan tällä hetkellä. Semmoisilla vauhdeilla ei taaskaan ole asiaa näille pikkuradoille. Sitten kun katsotaan tulevien Olympialaisten rataa, niin ollaan menty taas askel isompaan. Aletaan liikkua jo mauttomuuden rajalla. Rata on älytön! On älyttömän hienoa, kun joku pystyy sen ajamaan läpi, mutta mitä seuraavaksi? Missä menee raja elite-kuskeilla, tai lajin turvallisuudessa?

Tässä pieni oma mielipiteeni. En ole tohtinut aikaisemmin avata mieltäni asiasta, etten loukkaa ketään tai mitään tahoa. Minä tuen näitä "pikkuratoja". Näillä ajaminen on hauskaa, tuntuu kuin radat vitsaisilisi minulle kun ajan niitä. Ja mä tykkään niistä vitseistä.

Supercross

Vuorossa oli siis amerikkalainen viihdeilta. Jos NHL peli on hienosti vedetty show, niin supercross oli omaa luokkaansa. Valoja, ilotulitteita, t-paitojen ampumista yleisöön, itse tapahtumaa lukuunottamattakaan. Hienot hypyt sai lisämausteen kun asettui jonkun kuskin puolelle ja jännitti tosissaan miten kisassa käy.

Pystyin melkein unohtamaan repussa kummittelevan yli 40 sivua muistiinpanoja tältä reissulta. Kyseessä on hoidettavia asioita, muistettavia huomioita bmx:stä, radan hoidosta yms. Sekä useampi sivu blogissa kerrottavia uusia ihmetyksiä. Tämä päivä on kuitenkin pulkassa. Kalifornia kiittää. Amerikan ihmeet jatkuu huomenna!

Polje polje polje!

Jo matkan suunnittelu vaiheesta asti, olin halunnut osallistua Richie Andersonin klinikalle. En tiedä miksi. En tiennyt koko miehestä muuta kuin, että hän on jonkin sortin BMX legenda. "Kotiradalla" on joka keskiviikko Richien klinikka, joten päätin testata.

Ennen treenejä kysyin Richieltä jos saisin kuvan hänen kanssaan. Yhteinen kuva äijän kanssa olisi maksanut, hinnatkin olivat kuulemma juuri nousseet. Yhtäkkiä yhteinen kuva ei kiinnostanutkaan yhtään.

Klinikka kesti 3 tuntia, joten aijo selittää mitä kaikkea tehtiin. Kaikessa tekemisessä pointti oli kuitenkin se, että poljetaan lähes kokoajan. En tiedä onko psyykkaus oikea termi kuvaamaan Richien työtä. Hän puhui kokoajan, muisti kaikki nimiltä ja meitä oli paljon! Puski kovempaan suoritukseen, vaati enemmän. Mutta myös egoili jokseenkin paljon; mm. heitti kommentteja oletko sinä maailman mestari, et ole, kuka täällä on maailman mestari, aivan oikein minä!

Noh, mitä sitten klinikasta jäi käteen. Vinkkejä tekniikkaan ei kovin paljon tippunut, vaikkakin muutaman sain kun tinkasin. Mutta ainakin välillä tarvitsee tuollaista treenaamista, että keksitytään menemään kovaa. Keskitytään polkemaan joka ikisessä paikkassa missä vaan kerkeää. Aikaisemmin luulin, että pumppaus suoralla ei ole yhtään paikkaa missä polkea, sen lisäksi viimeisen suoran olen pelkästään sluibaillut tähän asti. Todellisuudessa lähes koko viimeinen suora on polkemista.

Niin ja mielenkiintoinen juttu klinikalla oli hyppy kielto. Richie painotti koko ajan, että maassa mennään kovempaan. Maasta saa lisää vauhtia ja hyppääminen on vain turhaa riskeeraamista. Itseasiassa hyppäämisestä seurasi punnerruksia!

Ensi vaikutelma ei siis purrut, mutta opin kuitenkin ajamiseen kullan arvoista itsensä repimistä.

Disneyland

Jottei fiilis pääsisi vaan tippumaan, niin maanantain vapaapäivä käytettiin disneylandissä:

Elämää kaikilla mausteilla

Uusi koti sijaitsee Whittier Narrows radan luona. Aamulla kun heräsin Hannu oli lähtenyt viemään Jukkista lentokentälle. Olin lukittuna BMX radalle! Siistiä! :) Kaikki on tervetulleita kylään, kaikilla tarkoitan kaikkia. En mä ollut Jukkistakaan nähnyt ennenkun se tuli tänne..

Yucca Valley

Seitsemäs rata tämä reissun aikana. Radalla oli kivan pyöreät muodot niin että pumppaamisesta tuli kiva tunne. Nyt on kiire, joten muutama kuva tiskiin. On muuten aivan älytöntä kuinka päivät loppuu joka kerta kesken. Ja kaikki aika tähän mennessä on mennyt tavalla tai toisella BMX:ään.

Kun seuraavan kerran on vapaata rupean purkamaan tätä tehtävä listaa. Näyttää hyvälle!

Wheelie

Hei Wheelie. Kiva nähdä. Mitä on tapahtunut? Näytät jotenkin paremmalta nykyään.

Ihana päivä takana. Eilen päästiin ekaa kertaa treenaamaan valoisalla. Whittierin radan pyörittäjä antoi minulle avaimet radalle, jotta pääsen treenaamaan mihin aikaan vaan haluan. Kun oltiin päästy sisälle, niin piakkoin puistotyöntekijät tuli häätäämään meitä pois. Olin kuitenkin lukinnut portin sisäpuolelta niin etteivät he edes päässyt sisälle. Njäh njäh. Menin selittämään että meillä on lupa olla siellä ja homma oli ok.

Treenaus kaverina on ollut iki-ihana wheelie. Matkaseuralainen Jukkis ei enää kestä miun vääriä termejä, joten selvennyt kaikille tulvasta termistön vaihtumisesta: Keuliminen = wheelie = polkeminen samalla kun nostaa keulaa, manuaali = keulan nosto ilman polkemista. Radalla yleisesti tehdään manuaalia, mutta täällä olen kyllä nähnyt pikku jantterien myös keulivan pitkien pöytien yli. Eturenkaalla keuliminen = nose manuaali, taisi olla viimeinen tikki Jukkikselle :)

Anyway, manuaalissa tapahtui eilen hurja kehittyminen. Ajaminen oli kivaa ja elämä hymyilee kaikin puolin. Olen huomannut, että ihmiset ei jotenkin halua kuulla kun jollain menee hyvin. Silti rohkenen kertomaan, että kotimatkan olin jonkinlaisessa transsissa, möllötin koko 2h silmät suurena, istuin paikoillani ja mietin, että olenkohan minä maailman onnekkain ihminen.

RedLine arvonta

RedLinen hupparin arvonnan on voittanut Nina Mattila. Onnittelut voittajalle!

Tänään olen pitänyt vapaa päivää. Tavoitteena on pitää ainakin yksi vapaapäivä viikossa. Voin kertoa, että se tekee tiukkaa. Joka päivä olisi jotain jossain. Jouduin ihan kalenteriin kirjaamaan vapaapäivät, jotta ne oikeasti tulee pidettyä! Pojat lähti käymään supercrossin tehtaalla, koska Hannu katkaisi eilen etuhaarukan pyörästään, niin katkaistuaan ensin ketjut :)