Puistocrossi

Koko matka on ollut yhtä tunneryöppyä. Luin tänään erään vanhan viestin kaverilleni: Kukahan voisi leikki mun kanssa pyörillä? Noilla sanoilla palasin 15 vuotta taaksepäin muistelemaan mistä tämä kaikki oikein alkoi. Pyöräily ja pyörien kokoaminen oli pienenä kova juttu. En vieläkään ole päässyt yli siitä, että se "puistocrossi" mikä me lapsena keksittiin onkin tämä suuri olympialaji. Mietin, että miksi tuo puistocrossi sitten aikoinaan jäi. Oliko radat liian pieniä, enkö kehdannut enää leikkiä puistossa ala-asteen poikien kanssa, vai lopettikohan pojat puistossa leikkimisen niin jäin sinne yksin pyöräni kanssa.

Iskää taisi muutaman kerran harmittaa minun "korjaamat" pyörät, mutta kaikki iskät jotka lukee tätä, kaivakaa jostain rojukasasta pyörä josta lapsenne saa rakentaa oman leikkikaverin. Mun pyörä taisi olla pihapiirin siistein. Siinä oli ratapyörän käyrätanko väärinpäin, niin että sarvet osoitti eteenpäin. 

Ja kun satoi vettä mentiin aina ajamaan kadun reunoja, niin että vesi roisku kunnolla. Tämäkin on usein kiellettyä, vaan en ymmärrä miksi.

BMX racingissä tapasi ennen olla luokka, jossa ajettiin sivuvaunullisilla pyörillä. Vihdoin pääsin kokeilemaan tuota. Suomessa on pakko kyllä rakentaa oma sivuvaunupyörä, oli se sen verran siistiä! Apinana, eli sivuvaunussa oleminen oli aivan oma lajinsa. Välillä piti juosta lisää vauhtia, ja toisinaan "pumpata". Erikoisinta oli se kuinka paljon apinan piti ohjata vaunua nojaamalla eri suuntiin. Mahdoton selittää. Kokeilkaa sit kesällä kun mun pyörä on valmis!

Sivuvaunullinen BMX