maanantai 1. lokakuuta 2012

Diggerland

Legoista tehty olympiaparkki, etureunassa näkyy bmx-rata
Lomalla Lontoossa. Epäilen, että random porttiin opettelu on vaikuttanut miun koko elämäntyyliin; random-kortti on käytössä melko usein :) Matkan kohteeksi valikoitui Lontoo käytännössä pelkästään täällä sijaitsevan diggerlandin takia.

Diggerland on huvipuisto, jossa huvitellaan kaivinkoneilla. Eli kaikki saa ajaa kaivinkoneita. Erilaisia pisteitä oli mm. tarkkuustehtävä, sitten välppäämällä kaiveltiin tiiliä soran seasta, perus koneilla ralleilua, mudan kaivuuta.. kaivinkoneen nokassa pyörimistä.. ja siitä tuli oksennusta :) Mutta ihan mahtava paikka. Lapset oli aivan överi fiiliksissä!! No kun mäkin olin.. Ehkä harmillisin paikka oli se kun joihinkin juttuihin sai olla max 140cm pitkä. Mutta ettei nyt ihan vajaalta ala kuullostamaan, niin oli osa niistä jutuista oikeastikin tarkoitettu aikuisille.
 
treenejä ei jätetä väliin lomallakaan





Yritin myös päästä näkemään olympialaisten BMX rataa, mutta se kuulemma aukeaa vasta 1-2kk päästä. Tänään Suomeen..

Ainiin, miuta harmittaa kun on tullut kirjoiteltua vähän liian vähän viime aikoina. Oikeasti asiaa on ollut liikaa, joten olen miettinyt, että en voi joka päivä kirjoittaa.. ja sitten huomannut että en ole kirjoittanut kun melki viikko sitten viimeksi.

Muutama kuva Lahden kisoista viime torstailta. Kisa ajettiin niin että kuskit jaettiin neljään ryhmään (junnu, expert, pro, cruiser). Näistä ryhmistä arvottiin ketä menee portille ja viimeinen maalissa tippui pois.. Ihan hauskat setit, mutta kehitys ehdotukseksi ensi kerralla voisi olla niin että kun on ollut 2 kertaa viimeinen niin sitten tippuu.. Rupee vähän kysyy kuntoa :)

Niin ja paljon oli porukkaa, vaikka sää ei Suomen kesää kuumempi ollutkaan.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti