sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kolinkolinkolin..

KAMALA RÄMÄHDYS! Heräsin!! Kaatukohan joku? Mitään ei kuulu; kai ne huutaisi jos jotain olisi sattunut? Mitään ei kuulu. Liiankin hiljaista. Melkein nukahdan, kunnes tajuan että sehän kuullosti ihan mun pyörältä, jonka olen illalla jättänyt tyylikkäästi keittiöön (äitini ja isäni on ollut äärettömän joustavia minun ja minun tavaroiden suhteen kun olen täällä majaillut). Ajatus pyörän kaatumisesta saa minut kuitenkin ylös.

Nyt poden vähän huonoa omatuntoa, koska se mikä kaatui oli vain pyörä. Poden myös huonoa omatuntoa siitä kuinka vähän olen kerennyt treenaamaan. Käytännössä en ollenkaan. Strider bisneksen aloittaminen ja yleensäkin seuraavan kauden rahoittaminen on vienyt joka sekunnin.

Sponsorointi, eli yhteistyösopimukset. Ne ei ole sitä minkälainen mielikuva monella on. Minun on ollut hieman vaikea hoitaa uusia sponsoreita, koska en ole tarpeeksi pitkään yhdessä paikassa.Yleisesti homma menee niin, että pitäisi käydä kysymässä paikan päällä, että kiinnostaako mahdollista yhteistyökumppania sinun diilisi. Ne ottaa paperin ja sanoo miettivänsä. Sitä ennen pitää miettiä mikä on sinun diili. Mitä sinä pystyt tarjoamaan yhteistyökumppanille ja mitä pyydät heiltä? Parin viikon päästä voit mennä liikkeeseen uudestaan kysymään, että miltä homma vaikuttaa. Ja jos yhteistyösopimus syntyy, niin siitä se työ vasta alkaa.. Siinä on minun mielestäni hyvän kokoinen pala purtavaksi jokaiselle junnulle, joka haaveilee sponsoreista.

Ei se kuitenkaan täysi mahdottomuus ole. Minullakin oli pienenä motocrossissa sponsorina hämeenautovaruste. Kävelin liikkeeseen ja kysyin. Sain 500mk ja hienoja tuotteita :)

Kiitos kuitenkin kuuluu minun kuluneen kauden yhteistyökumppaneille! Fox Head, RedLine, Suunto, KooKenkä ja Intersport!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti